Kasper Persialaiskissapoika oli hyvin kiltti poika, joka välitti ystävistään syvästi. Kun hän näki jonkun kantavan jotakin painavaa, hän kantoi sen heidän puolestaan. Hän muisti ystäviensä lempikukat ja antoi heille niitä kimpun lahjaksi. Kun hänen luokkansa meni tähystämään tähtiä, hän ei mennyt ylös näköalapaikalle ystäviensä kanssa.
“Pysyn täällä alhaalla”, hän sanoi.
“Sillä tavalla te näette paremmin.”

Kasper aina teki jotakin tällaista eikä pitänyt sitä minään. Kaikki hänen ystävänsä pitivät hänestä hyvin paljon. Mutta Kasperilla oli salaisuus: hän pelkäsi korkeita paikkoja! Tosiasiassa Kasper ei mennyt ylös näköalapaikalle luokkaretkellä siksi, että häntä pelotti! Mutta häntä nolotti kertoa sitä ystävilleen.
“Voin kuvitella, mitä he sanoisivat, jos he saisivat tietää, että minunlaiseni iso poika pelkää korkeita paikkoja”, hän ajatteli.
“He eivät koskaan saa tietää.”

Yhtenä päivänä, kun Kasper meni kävelylle, hän näki Karhuvauva Einon itkevän puun alla. Einon hattu oli lentänyt tuulen mukana ja jäänyt kiinni isoon oksaan.
“Voi ei”, ajatteli Kasper.
“Mitä minä teen?”

Häntä pelotti kiivetä niin korkealle, mutta paikalla ei ollut ketään muuta. Kasper ei mitenkään voinut vain jättää Einoa, joten hän alkoi kiivetä puuhun. Hänen jalkansa tärisivät, kun hän kiipesi, mutta hän ei antanut periksi. Lopulta Kasper pääsi Einon hatun luo. Hän tarttui siihen ja alkoi kiivetä alas, mutta kadotti jalansijansa, putosi alas puusta ja tömähti maahan suoraan pepulleen!
Kasper-parka oli hyvin häpeissään.
“Voi ei”, hän ajatteli.
“Putosin pyllylleni vauvan nähden.”

Eino oli hyvin iloinen saadessaan hattunsa takaisin. Kasper katsoi ympärilleen nähdäkseen, oliko joku nähnyt hänen putoamisensa.
“Huh”, hän ajatteli.
“Vaikuttaa siltä, että salaisuuteni on turvassa!”

Mutta kun Kasper seuraavana päivänä meni kouluun, hän oli koko luokan puheenaihe. Hänen ystävänsä kerääntyivät hänen ympärilleen, kun hän saapui.
“Kasper!” he sanoivat.
“Onko totta, että kiipesit puuhun hakemaan Einon hattua?”
“Mistä te sen tiesitte?!” parkaisi Kasper.
“Näkikö joku minut?”
Kasper oli tulipunainen häpeästä. Mutta kaikki hänen ystävänsä olivat vaikuttuneita.
“Vau!” he kaikki sanoivat.

“Kiipesit sille korkealle oksalle hakemaan Einon hatun takaisin hänelle”,
sanoi Reea Suklaapuputyttö.
“Miten rohkeaa!”
Eino oli kertonut kaikille...eikä hän ollut huomannut Kasperin pelkäävän yhtään!
“Ei...ei se ollut mitään”, sanoi Kasper.
Kasper oli murehtinut aivan turhaan. Kasperin ystävät eivät nauraneet hänelle. He pitivät hänestä enemmän kuin koskaan!

LOPPU