Sofia Persialaiskissavauva rakasti värikkäitä makeisia. Aina kun joku antoi Sofialle värikkään suklaamakeisen tai karamellin, joka kimalteli kuin jalokivi, hän oli hyvin iloinen.
“Oooooh, kiitos!” hän sanoi.
Sitten hän ihaili karkkia pidellen sitä sormiensa välissä ja katsellen sitä tai pyöritellen sitä kämmenellään.

Sofia piti karkeistaan liian paljon syödäkseen niitä heti. Hän halusi pitää ne vähän aikaa, mutta suklaat sulivat, jos hän piteli niitä liian kauan ja hänen karamellinsa muuttuivat tahmeiksi, jos hän laittoi ne taskuunsa.
“Kunpa minulla olisi joku paikka, jonne voisin laittaa karkkini”,
ajatteli Sofia.

Sitten hän huomasi, että hänen isosiskonsa Siru Persialaiskissatyttö säilytti kimaltelevia karamellejaan kauniissa rasiassa.
“Voinko laittaa omat kimaltelevat asiani myös sinne, Siru?”
kysyi Sofia.
“Tietysti voit”, vastasi Siru.

Sofia oli iloinen ja laittoi karkkinsa rasiaan. Mutta seuraavana päivänä Siru järkyttyi pahemman kerran. Sofian näkemät kimaltelevat asiat eivät olleetkaan olleet karkkeja. Sofia oli laittanut karkkinsa Sirun korurasiaan ja karkit olivat sulaneet Sirun korujen päälle! Sirun hienot korut olivat aivan tahmeita.

Siru-raukka oli hyvin pahoillaan.
“Luulin, että laitat sinne koruja!” hän sanoi.
“En tiennyt, että aioit laittaa sinne karkkeja.”
Sofiasta tuntui pahalta hänen tekemä erehdyksensä.
“Olen pahoillani, Siru”, hän vastasi.

“Ei se mitään, Sofia” hymyili Siru.
“Sinä varmaan luulit kaulakorujani karamelleiksi.”
Sitten Siru sai idean.
“Minä tiedän”, hän sanoi.
“Teen sinulle oman korurasian.”
Siru meni keittiöön ja kun hän palasi, hänellä oli mukanaan uusi, kaunis rasia.
“Tässä on sinun korurasiasi, Sofia”, hän sanoi.
“Vau!” Sofia huudahti.
“Se on kaunis!”

Siru oli tehnyt Sofian aarrerasian keksitaikinasta! Hän oli lisännyt taikinaan kauniita ainesosia kuten pähkinöitä ja värikkäitä karamelleja, jotta se näyttäisi oikealta korurasialta.
“Kiitos, Siru!” Sofia ihasteli.
Hän laittoi karkkinsa ja suklaansa iloisesti keksirasiaansa ja nuuhki sen ihanaa tuoksua.

Rasia tuoksui herkulliselta, mutta Sofia ei tietenkään syönyt sitä heti. Hän vain istui ja hymyili ja ihaili onnellisena kaunista korurasiaansa.

LOPPU